ESMILA – Espoon Mieslaulajat
ESMILA – Espoon Mieslaulajat – on pääkaupunkiseudulla toimiva arvostettu mieskuoro. Kuoro perustettiin, kun moni opiskeluaikanaan akateemisessa kuorossa laulanut etsi itselleen uutta kuorolaulumahdollisuutta Espoossa yli 40 vuotta sitten.
ESMILA on saavuttanut kuoromaailmassa tunnustetun aseman hyvien johtajiensa ja ahkeran työn ansiosta. Parhaimmillaan laulajia oli yli 70, mutta nykyisin kun kuorolla on oma seniorikuoro, esiintyvän ESMILAn vahvuus on runsaat 40 laulajaa. Senioreilla taas on yhteiskunnallinen tehtävä jatkaa Espoon sotaveteraanikuoron perinnekuorona ja esiintyä siihen kuuluvissa tehtävissä eri puolilla Espoota.
Kuoron konsertit pyrkivät aina olemaan omaleimaisia ja korkeatasoisia – mieskuorolaulun juhlaa! Ohjelmistomme vaihtelee perinteistä mieskuoromusiikista ooppera- ja operetti-sävellyksiin sekä viihdemusiikista moderniin kuoromusiikkiin. Sitoutumista ja mielenkiintoa kuorolauluun ovat lisänneet ja lisäävät kuoromatkat sekä osallistumiset kuorokilpailuihin niin kotimaassa (Madetoja–kilpailut) kuin ulkomaillakin.
Tervetuloa laulun maailmaan
Tervetuloa laulun maailmaan
Kuoron uudistuminen tarvitsee myös ”uutta verta” ja ESMILA etsiikin jatkuvasti uusia laulajia riveihinsä. Jos kuorolaulu sinua kiinnostaa, olet tervetullut tutustumaan meihin ja harjoituksiimme.
Harjoittelemme joka tiistai klo 18.00-21.00 Soukan kappelissa os. Soukankuja 3. Rohkeasti vaan mukaan, olet aina tervetullut.
Viikoittaisten harjoitusten lisäksi kuoro tarjoaa jäsenilleen henkilökohtaista laulunopetusta. Opetuksesta vastaa baritoni Jorma Martikainen.
Lue lisääEsmilan tulevat esiintymiset
Konserttikalenteri
Espoon Mieslaulajat
- Isänpäivän konsertti Lappohjan kirkossa su 12.11.2023 klo 16.00
- Synkät virret Espoon tuomiokirkossa tuomiosunnuntaina 26.11 klo 19.00
- Esiintyminen Itsenäisyyspäivän messussa Espoonlahden kirkossa ke 6.12 klo 11.00
- Joulukonsertti Olarin kirkossa ti 12.12 klo 19.00
- Joulukonsertti Espoonlahden kirkossa to 14.12 klo 19.00
- Joulukonsertti Espoon Tuomiokirkossa ti 19.12 klo 19.00
- Naistenpäivän konsertti Kauniaisten Uudesa Paviljongissa to 7.3.2024 klo 19.00
- Talvisodan päättymisen muistojuhla Espoon Tuomiokirkossa ke 13.3.2024